Tosiasioita historiasta – vastaus Arhi Kuittiselle
Suomi itsenäistyi 6.12.1917, mutta imperialistinen Venäjä ei vetänyt miehitysjoukkojaan Suomen alueelta, vaan halusi tehdä Suomesta uudelleen orjansa. Siksi Suomi joutui käymään Vapaussodan Venäjää vastaan vuonna 1918. Onneksi Suomi voitti Vapaussodan ja jäi itsenäiseksi maaksi alkaen rakentamaan voimakkaasti hyvinvoivaa isänmaata suomalaisille:
http://jput.fi/Vapaussota.htm
Vaikka Vapaussodan jälkeistä Suomea väitetään saksalaismieliseksi, niin todellisuudessa Suomi lähestyi voimakkaasti Englantia ja Ranskaa – niistä tosiaankin ostettiin hieman aseita ja niiden sotilasasintuntijoita kuultiin Suomen maanpuolustusta rakennettaessa. Tämä meni niin pitkälle, että Hitler suuttuneena Suomen saksalaisvastaisuudesta luovutti Suomen liittolaiselleen Venäjälle:
http://jput.fi/Saksalaisvastaisuus_Suomessa.htm
Ennen Talvisotaa Venäjä vaati Baltian mailta sotilastukikohtia itselleen ja käytännössä miehitti Viron, Latvian ja Liettuan – vaikka de jure se tapahtui vasta 1940, esimerkiksi Viro:
http://jput.fi/Viron_miehitys_1939-41.htm
Aivan vastaavasti Venäjä vaati myös Suomelta oikeutta perustaa Hankoon sotilastukikohta – ja lisäksi rajan siirtoa Kannaksella niin että Suomen puolustuslinja olisi katkennut. Venäjä vaati myös Suomen puolustuslinjan hävittämistä. Kaikki tämä siksi että Venäjän olisi helppo miehittää koko Suomi askeleena koko Skandivavian valloitukseen. Neuvotteluista faktaa täällä:
http://jput.fi/Suomen_ja_Venajan_valiset_neuvottelut_ennen_Talvisotaa.htm
Venäjä ampui itse omia joukkojaan Mainilassa saadakseen tekosyyn hyökätä Suomen kimppuun. Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939 rikkoen törkeästi Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleita Hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta, Sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä, sekä allekirjoittamaansa YKn edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa – tietenkin sotaa julistamatta:
http://jput.fi/Talvisota.htm
Epäonnistuttuaan Talvisodassa koko Suomen valloituksessa Venäjä valmistautui huolella uuteen yritykseen:
http://jput.fi/Valirauha_pitka_odotus_kuolemansellissa.htm
Venäjä hyökkäsi uudelleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan. Jatkosodassa Venäjä yritti jälleen valloittaa koko Suomen, mutta epäonnistui taas surkeasti yrityksessään:
http://jput.fi/Jatkosota.htm
Parhaillaankin Venäjä vain odottaa sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen uudelleen mm. Viron, Latvian, Liettuan, Suomen, Georgian ja Puolan kimppuun. Viimeksi Venäjä hyökkäsi Georgian kimppuun vuonna 2008:
http://jput.fi/Georgian_sota_2008.htm
Uuden Suomen Puheenvuoro on aivan liian hyvä foorumi valehtelijoille – on pakko korjata edes osa valheista.
Tosiasioihin on hyvä aina palata. Suomessa ollaan menettämässä taju 1900-luvun Suomen historiasta näiden erilaisten ns. poliittisten historijoitsijoiden työn tuloksena.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomi itsenäistyi 6.12.1917, mutta imperialistinen Venäjä ei vetänyt miehitysjoukkojaan Suomen alueelta, vaan halusi tehdä Suomesta uudelleen orjansa. Siksi Suomi joutui käymään Vapaussodan Venäjää vastaan vuonna 1918.”
Senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi ja nämä joukot täydennyksineen sekä Saksan vakinaisen armeijan maihinnoussut Itämeren divisioona olivat toinen tämän sodan taistelevista osapuolista.
Se toinen taisteleva osapuoli, jota vastaan em. hallituksen joukot taistelivat, muodostui suomalaisista punakaarteista. Venäläisiä ei näkynyt kentällä taistelemassa Suomen hallituksen joukkoja vastaan. Harvalukuisia ent. tsaarin armeijan upseereita toimi rintaman takana suomalaisten punakaartien neuvonantajina ja teknisinä avustajina mm. tykistössä. Vastaavasti hallituksen joukkojen apuna oli ruotsalaisia esikuntaupseereita sekä myös korkeita rintamakomentajia.
Maassa olevat tsaarin armeijan venäläiset miehitysjoukot olivat antautuneet Mannerheimin joukoille laukaustakaan ampumatta heti tammikuussa 1918 ja makailivat tylsinä varuskunnissaan kotiuttamista odottamassa koko sodan ajan. Mannerheim salli näiden joukkojen upseerien pitää aseensa ja he käyskentelivät Vaasan kaduilla ja asuivat hotellissa. Siksi heitä ei sotatoimissa näkynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä meillä on taas niitä, joiden tähden toivon, että Juhani Putkinen jaksaa kirjoittaa vielä pitkään.
Ilmoita asiaton viesti
”Venäläisiä ei näkynyt kentällä taistelemassa Suomen hallituksen joukkoja vastaan.”
Taas tyyppi joka ei ole tunnistautunut, eikä esiinny tunnistettavalla kasvokuvallaan joten valheita tulee aivan hulvattomasti. Uuden Suomen pitäisi tiukentaa linjaansa.
Otetaanpa esimerkki kumoamaan ylläoleva VALHE:
Venäjän puolustusministeri Podvoiski määräsi Venäjän armeijakunnan Viipurissa riisumaan suojeluskunnat, eli Suomen laillisen armeijan, aseista ja luovuttamaan ne punakaartille.[iv]
Podvoiski korosti Suomen suurlähettiläälle Venäjällä Enckellille 26.1.1918, että Venäjä aina tulisi tukemaan sosialisteja, eikä minkäänlainen puolueettomuus voinut tulla kysymykseen. Ohjesäännössä sanottiin, että armeijan tehtävänä oli tukea taistelua porvaristoa vastaan kaikkialla Euroopassa.[v]
”Enckellin pyrkiessä kapinan puhjettua neuvostohallituksen puheille häntä ei enää otettu vastaan.”[vi]
Viipurin armeijakomitea julisti 42. AK:n joukkojen olevan 29. 1. 1918 lähtien »sotatilassa Suomen porvarillisen valkokaartin [Suomen laillisen armeijan – jp] kanssa», minkä vuoksi oli ryhdyttävä kaikkiin asian vaatimiin toimenpiteisiin.[vii]
Podvoiski sähkötti 4.2.1918 Glazunoville — on välttämätöntä aivan lähipäivinä lyödä porvarillinen valkokaarti [Suomen armeija] hajalle.[viii]
Pietarin punakaarti lähetti joukkoja Suomeen. Pietarin sotilaspiirin esikunta käski 1.2.1918 irrottamaan varuskunnasta niin paljon joukkoja kuin mahdollista Suomea varten. 4.2.1918 Pietarista lähti panssarijuna, yms. Savon rintamalle, valtasivat 7.2.1918 Mäntyharjun.[ix]
Viipurin rintamalle lähetettiin Pietarista tammi- helmikuussa 1918 em. Siestarjoen osastoa lukuun ottamatta n. 1000 miestä mukanaan konekivääreitä ja tykistöä. Näiden lisäksi tulivat Itä-Suomessa jo olevista joukoista punaisiin liittyneet vapaaehtoiset.[x]
13.2.1918 Ahvolassa hyökkäysyritys tyrehtyi valkoisten tuleen. Venäläisten menetettyä uskonsa tilalle tuotiin Pietarista 890 siperialaista.[xiii]
Venäjän puolustusministeri Trotski aloitti maaliskuussa 1918 armeijauudistuksen. Suomessa olevien Venäjän maavoimien johdossa oli kolme eri ”virkaporrasta”:
”Svetsnikovin esikunta Tampereella, 42. AK:n esikunta Viipurissa ja aluekomitean sotilasosasto Helsingissä. Svetsnikov toimi Länsi-Suomen venäläisten ja punaisten voimien komentajana. Viipurin pääesikunta johti Karjalassa toimivia punakaarteja ja venäläisiä joukkoja Pietarin sotilaspiirin esikunnasta saamiensa ohjeiden mukaan. Viipurin esikunnassa oli venäläisillä yleisesikuntaupseereilla johtoasema, mutta suomalaisilla punaisilla oli siinä myös edustajansa. Tampereen ja Viipurin johtoportaiden toimintaa koordinoivana elimenä pyrki esiintymään aluekomitean sotilasosasto.”[xi]
”Tampereella ollutta venäläistä 106. Divisioonaa komensi bolsevikkeihin liittynyt eversti M. S. Svetsnikov. Divisioonaa viivytti tilanteen sekavuus ja joukkojen sisäinen eripuraisuus, niin että sen ensimmäiset tiedustelujunat lähtivät vänrikki Stolbovin johdolla liikkeelle vasta 2.2. Niihin oli lastautunut komppania venäläisiä sekä joukko punaisia. Yhteensä mukana oli noin 500 miestä, jotka joutuivat nelituntisen yrittämisen jälkeen vetäytymään Vilppulan luotisateesta. Uuteen hyökkäykseen kaksi päivää myöhemmin punaiset kokosivat lisää miehiä sekä tykkejä ja konekiväärejä. Vilppulan valkoiset puolustajat, joita nyt oli jo 450 miestä, pitivät vaivatta puolensa.”[xiv]
Kapinallisten päiväkäskystä 18.2. ilmenee lisää venäläisiä tärkeissä tehtävissä. Läntisen rintaman esikuntapäällikkönä toimi everstiluutnantti Bulatsel ja itäisen rintaman esikuntapäällikkönä kapteeni Vladimirov.[xv] Kapinallisten Savon rintaman komentajana puoletaan toimi venäläinen Aleksei Osipov, joka yritti miehineen edetä 11.3. alkaen radan itäpuolisten metsäkylien kautta.[xvi]
”Raudun suunnalla kävivät henkilökohtaisesti tilanteeseen tutustumassa Pietarin sotilaspiirin komentaja Jeremejev ja puna-armeijan I AK:n komentaja, kenraali Potapov. — Lohkon komentajana, joka otti ohjeensa suoraan Jeremejeviltä, toimi maaliskuun alusta lähtien M. V. Prigorovski, Taurian palatsin entinen komendantti. Kaikesta huolimatta hyökkääjäin ei onnistunut murtaa jääkärivänrikki V. Läheniemen ja sittemmin ratsumestari G. Elfvengrenin johtamaa valkoisten puolustusta. Näiden siirryttyä maaliskuussa vastaoffensiiviin Raudun asema-alueen venäläiset ja punaiset puolustajat joutuivat vuorostaan miltei saarroksiin onnistuen vihdoin 5. 4. 1918 raskain tappioin murtautumaan puristavan renkaan lävitse etelään. Parituhantisesta joukosta pääsi Pietariin palaamaan ainoastaan nelisensataa. Kaatuneiden joukossa olivat lohkon komentaja Prigorovski ja suomalaisten punakaartilaisten päällikkö Myllys.”[xii] Radan, eli Antrean suunnalla punaisten komentajana toimi vänrikki I. Aleksandrov.[xvii]
Pohjoisessa Kurun suunnalla vänrikki A.Stolbovilla oli 16.3. komennossaan noin 1200 miestä, mutta hävityn taistelun jälkeen kun miehet pakenivat, hänet pidätettiin. Ruovedellä rintamapäällikkö Smirnov sai aikaan jonkinlaisen aseman Tokoin-Muroleen tasalle.[xviii]
Huomattakoon, että ye-eversti Mihail Stepanovits Svetsnikov taisteli Suomea vastaan nimenomaan Venäjän kommunistisen puolueen käskystä – eikä vapaaehtoisena. Venäjän sisällissodassa hän taisteli sittemmin mm. Kaukasuksella valkoisia vastaan ja myöhemmin toimi Frunzen sotilasakatemiassa sotataidon historian pääopettajana dosenttina ja prikaatinkomentajan arvoisena.[xix]
http://jput.fi/Venajan_osallisuudesta.htm
Ilmoita asiaton viesti
”Maassa olevat tsaarin armeijan venäläiset miehitysjoukot olivat antautuneet Mannerheimin joukoille laukaustakaan ampumatta heti tammikuussa 1918 ja makailivat tylsinä varuskunnissaan kotiuttamista odottamassa koko sodan ajan.”
Annetaan nyt vielä faktaa vastineeksi tähänkin VALHEESEEN:
”Kenraali Mannerheimille ja Suomen kansalle.
Muutamien vallanhimoisten henkilöiden yllyttämänä on osa Suomen kansalaisista noussut, vieraisiin pistimiin ja voimiin nojaten, kapinaan Suomen Eduskuntaa ja sen asettamaa laillista Hallitusta vastaan, ehkäisten väkivallalla niiden toiminnan ja saattaen isänmaan äsken saavutetun vapauden vaaran-alaiseksi. Maan Hallitus on nähnyt olevansa pakoitettu ryhtymään kaikin käytettävissä olevin keinoin tekemään lopun tästä kavalluksesta. Siinä tarkoituksessa ovat ne järjestelykunnat, jotka Eduskunnan antamilla valtuuksilla on perustettu järjestystä maassa ylläpitämään, alistettu yhteisen johdon alaisiksi ja on kenraali Mannerheim nimitetty niiden päälliköksi. Hallitus käskee maan lainkuuliaista väestöä avustamaan kenraali Mannerheimia ja hänen joukkojansa kaikella sillä, minkä hän katsoo tehtävänsä menestyksellistä suorittamista varten tarpeelliseksi.” —
Aloittamani sotatoimet kohdistuivat niitä venäläisiä sotavoimia vastaan, jotka olivat jääneet Suomeen siitä huolimatta, että neuvostohallitus oli tunnustanut maan itsenäisyyden. Puhjennut sota oli siten vapautussotaa, vapaussotaa. Tätä tosiasiaa ei muuta se, että sotatoimet pian jouduttiin kohdistamaan sekä venäläisiä, että omia kapinallisia vastaan, eivätkä siihen olleet syyllisiä laillinen hallitus enempää kuin sen armeijakaan. Syyllisiä olivat kapinan johtajat.”[i]
”Olimme todella hyppäämässä tuntemattomaan, mutta päättäväisyyttä ei puuttunut, sen olin nähnyt koko Suomessa oloni ajan. Ja yrityksen onnistuminen perustui juuri päättäväisyyteen ja nopeuteen. Jos suojeluskunnat epäröisivät ja menettäisivät aikaa, niin eri varuskunnat ehtisivät kokoontua yhteiseen puolustukseen ja liittyä punakaarteihin, jolloin mahdollisuutemme saada ne riisutuksi aseista olisivat minimaaliset. Kärsimättömän jännittyneenä odotin siis Ylihärmässä ilmoituksia.
Jo yön aikana saapui hyviä tietoja, ja aamupäivällä 28. tammikuuta oli ilmeistä, että alkumenestys riitti varmistamaan tukialueen tuleville sotatoimille. Suurimmat varuskunnat, Vaasan, Seinäjoen ja Lapuan oli riisuttu aseista. Ennen toiminnan aloittamista oli puhelinyhteydet katkaistu. Sen jälkeen olivat suojeluskuntarivistöt – joissa vain kärkimiehillä oli kivääri – käyneet majoituspaikkojen kimppuun pimeän turvin, luottaen siihen vaikutukseen, jonka epäselvästi häämöttävät joukot tekisivät unenpöpperöisiin venäläisiin. Päivän mittaan riisuttiin aseista yhä useampia varuskuntia. Missä toiminta oli viivästynyt, syntyi kuten oli odotettavissa todellisia taisteluita. Neljässä päivässä oli koko Etelä-Pohjanmaa vapautettu; 5 000 venäläistä oli pakotettu luovuttamaan aseensa, 8 000 kivääriä ja 34 konekivääriä saatu, minkä lisäksi tuli vielä 37 tykkiä, joukko kranaatinheittimiä ja melkoiset määrät varusteita ja ampumatarvikkeita. Sanoma aseistariisumisesta levisi kulovalkeana maakunnassa, eikä innostuksella ollut rajoja – ase kädessä tai aseetta halusi joka mies ja nuorukainen olla mukana!
Suojeluskuntain miesvahvuus lisääntyi päivä päivältä, ja vallatut aseet tulivat hyvään tarpeeseen. Ei ollut luottamukseni noihin sisukkaisiin, isänmaallisiin miehiin ollut turha.
Nyt oli ennen kaikkea varmistettava tukialueemme etelästä tulevia hyökkäyksiä vastaan ja turvattava Haapamäen kautta itään kulkevat rautatieyhteydet. Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä rata räjäytettiin Haapamäen aseman eteläpuolelta. 31. päivänä varmistus työnnettiin 25 km etelään, Vilppulan kapeikkoon. Tämä tapahtuikin kreivin aikaan, sillä vain kahta päivää myöhemmin puhkesivat tällä kaistalla ankarat taistelut.”[ii]
”Vaarallisin hyökkäys suunnattiin kuten sanottu juuri rintaman takana olevaa Haapamäen rautatiesolmua kohden, jonka menetys olisi merkinnyt valkoisen rintaman katkeamista kahteen osaan. Hyökkäystä johti eversti Svetshnikov (106. venäläisen jalkaväkidivisioonan komentaja), joka oli nimitetty ”Länsi-Suomen armeijan” komentajaksi.”[iii]
http://jput.fi/Vapaussodan_alku.htm
Ilmoita asiaton viesti
Nämä venäläiset joukot, Suomessa ollut venäläinen tsaarinhallinnon varusväki, ei tehnyt vastarintaa Mannerheimin joukoille. Ne pysyttelivät täysin passiivisina varuskunnissaan koko sodan ajan. Niitä ei kiinnostanut Suomessa puhjennut sisällissota. Pietarin huojuva bolsevikkihallinto lähetti kyllä erilaisia käskyjä ja vetoomuksia venäläisille joukoille Suomessa, mutta niitä ei täällä kuunneltu eikä noudatettu.
Eversti Svetshnikovin rooli punakaartien johdossa oli täysin muodollinen ja teoreettinen, olematon esim. Tampereen taisteluissa, jota johti kuolemaansa saakka suomalainen punakaartipäällikkö Hugo Salmela. Samoin oli muidenkin venäläisten upseerien nimellinen rooli. Venäläiset pesivät kätensä suomalaisten sisällissodasta, jota he eivät kokeneet omakseen. Sotimisen hoiti kapinaan ryhtynyt suomalainen punakaarti.
Itärajan tuntumassa Suomen alueella Pietarin läheisyydessä syntyi taisteluja suomalaisten hallituksen joukkojen ja Pietarista tulleiden bolsevikkien joukkojen välillä. Bolsevikit kokivat Pietarin silloin vielä heiveröisen ja uhanalaisen bolsevikkihallinnon olevan vaarassa suomalaisten ja Saksan, joka oli silloin sodassa Venäjän kanssa, Suomeen tulleen divisioonan taholta. Bolsevikkien hyökkäily rajan tuntumassa Suomen puolelle oli Pietarin puolustustoimi. Paljolti sama geopoliittinen kuvio, joka sitten toteutui suuressa mittakaavassa talvisodassa.
Mannerheimin muistelmilla on sujuvasti kirjoitettujen muistelmateosten kaunokirjallinen arvo.
Ilmoita asiaton viesti
Tampereen taisteluun osallistui lukuisasti venäläisiä sotilaita upseerien lisäksi, vaikka oli muodollisesti rauha Bolseviikkien ja Suomen hallituksen välillä. Punakaarti oli aseistettu Bolseviikkien toimesta. Pietarista tuli Pietarin suomalaisia bolseviikkeja Suomeen kiihottamaan sosialidemokraatteja kapinaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Punakaarti oli aseistettu Bolseviikkien toimesta.”
Tällä samalla logiikalla voitaisiin uutena ja hieman kummallisena tulkintana esittää että Suomen jatkosodan Venäjää vastaan kävikin itse asiassa asetoimittaja Saksa suomalaisten sotajoukkojen ollessa vain toissijaisia statisteja.
Nimittäin Saksan mittavat asetoimitukset Suomelle jo välirauhan aikana ja läpi koko jatkosodan olivat aivan ratkaisevan välttämättömät sille että Suomi ylipäätään pystyi sotaan ryhtymään ja sotaa käymään.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä yllytti suomalaisia punikkeja nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan:
Lainaus: ”Asuessaan syyskuuhun 1917 saakka Helsingissä Lenin yllytti Suomen sosialisteja kiihkeästi vallankumoukseen ja vakuutti kuten aina suostuvansa Suomen itsenäisyyteen.”[i]
Se puhe Suomen itsenäisyydestä oli tietenkin valhetta. Lainaus: ”Karl Marxin tavoin Lenin katsoi, että sosialismin säilyminen riippui maailmanvallankumouksesta. Kun proletariaatti saisi vallan Venäjän kaltaisessa suuressa maassa, muiden maiden sosialistien velvollisuus olisi tukea sitä. Nationalististen ennakkoluulojen vuoksi oli kuitenkin julistettava, että Venäjään kuuluneilla mailla oli täysi oikeus irtautua siitä. Tästä ei olisi vaaraa sosialismille, jos näissäkin maissa toteutuisi köyhälistön diktatuuri, koska ne palaisivat silloin neuvostojen hallitseman Venäjän yhteyteen. Tätä kansallisuusoppiaan Lenin sovelsi myös Suomesta puhuessaan, ja sen muistaminen on aivan välttämätöntä, jotta maamme tapahtumat 1917-18 voitaisiin ymmärtää oikein.”[ii]
”Bolsevikkien selvänä tarkoituksena taas oli liittää Suomi neuvostotasavaltojen federaatioon, myöhempään Neuvostoliittoon. Juuri sitä varten Lenin tuki Suomen kapinallisia alusta alkaen minkä kykeni. Samaa hän yritti sittemmin myös Baltian maissa ja hyvällä menestyksellä Ukrainassa ja Kaukasiassa.”[iii]
Ja yllytys jatkuu:
”Lenin puolestaan lähetti Suomen sosiaalidemokraateille innokkaan viestin heti otettuaan vallan Pietarissa: ”Nouskaa, nouskaa viipymättä ja ottakaa valta järjestyneen työväestön käsiin!” Helsingissä pidettiinkin marraskuun 8. päivänä kokous, jossa olivat läsnä muun muassa Kullervo Manner, O.W. Kuusinen ja Edvard Gylling. Bolsevikkeja edustivat muutamat sotilaat ja Leninin Suomeen lähettämä pietarilainen bolsevikki, metallityömies Jukka Rahja. He vaativat suomalaisia tekemään vallankumouksen, ja Kuusinen vakuutti sen tapahtuvan jo samalla viikolla.”[iv] Täydennetään lainausta: Kyseisen 8.11. kokouksen isäntinä olivat venäläiset Smilga, Dybenko ja 8 muuta bolshevikkia. Demareista paikalla olivat mm. Kuusinen ja Manner – venäläiset saivat suomalaiset lupaamaan vallankumouksen.[xiii]
Ja jatkuu sosialidemokraattien puoluekokouksessa 25.11.1917:
”Lenin oli muistanut kokousta kirjeellä, jossa hän jatkoi yllytystään vallankumoukseen, ja Helsinkiin saapui hänen lähettinään kansallisuusasioiden kansankomissaari Josif Vissarionovitsh Stalin, alkuaan Dzugashvili (1879-1953), karski georgialainen bolsevikki. Hän lupasi neuvostohallituksen tukevan Suomen vallankumousta ja maan itsenäisyyttä. Stalin puhui tosin myös ”Venäjän kansojen yhteenliittämisestä yhdeksi armeijaksi”, mikä hätkähdytti kuulijoita, kun puhuja tuntui lukevan suomalaisetkin näihin kansoihin.”[v]
Stalin yllytti Helsingissä 27.11.1917 punikkeja kapinaan, luvaten venäjän avun. Kaikkien Venäjän kansojen (ml. Suomi) piti liittyä yhteen yhdeksi armeijaksi.[ix]
Venäjän hallituksen edustaja Suomessa Smilga yllytti 20.12.1917 Helsingin Izvestijassa Suomen punikkeja ”kukistamaan porvaristo”. Piti tehdä vallankumous niin kauan kun venäläinen sotaväki oli tukemassa. Punikit protestoivat sotaväen poissiirtämistä vastaan.[x]
Lenin ja Venäjän ulkoministeri Trotski yllyttivät 27.12.1917 punikkeja nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan.[xi]
SDP:n puoluesihteeri Turkialle luvattiin Pietarista aseita 2-3 vaunullista siinä tapauksessa, että SDP todella ryhtyisi vallankumoukseen.[xiv]
”Trotski — lähetti Suomen sosiaalidemokraattiselle puolueelle kategorisen sähkeen 15 000 miehen keskittämisestä viipymättä Helsingin ympäristöön ja vallan ottamisesta työväestön käsiin.”[xii]
Yllytys jatkui myös Suomen itsenäistymisen jälkeen:
”Sosiaalidemokraattien lähetystö: Kullervo Manner, Eetu Salin ja Evert Huttunen, pohjusti asiaa käymällä Leninin puheilla, ja työläis- ja sotilasneuvostojen toimeenpaneva keskuskomitea tunnusti Suomen itsenäisyyden tammikuun 4. päivänä 1918. Tämä oli Leninin kansallisuuspolitiikan mukaista ja välttämätöntä siitäkin syystä, että Suomen työväki oli hyvin kansallishenkistä. Toisaalta Lenin neuvoi SDP:n lähetystöä taas kerran, että Suomessa tulisi tehdä viipymättä vallankumous, ja ihmetteli harmistuneena, miksei sitä ollut tehty jo marraskuussa.”[vi]
Olavi Laine: ”Neuvostoliittolaisen historioitsijan V. M. Holodkovskin mukaan Lenin oli monessa vaiheessa henkilökohtaisesti yllyttänyt suomalaisia aateveljiään vallankaappauksen suorittamiseen. Hänen 11.11.1917 antamansa kehoitus oli 16.11.1917 esillä keskusneuvoston kokouksessa. — Sdp:een puoluekokous pidettiin 25-27.11.1917. Bolshevikkeja oli nyt edustamassa Stalin, joka jälleen kerran kehoitti puoluetta ryhtymään vallankumouksen tielle vaikeuksia pelkäämättä. ”Jos te katsotte tarpeelliseksi meidän apumme”, hän sanoi, ”me annamme sitä teille ojentaen veljellisesti kätemme. Tästä voitte olla varmat.” — Hallitus antoi eduskunnalle 4.12.1917 itsenäisyysjulistuksen, jota eduskunnan enemmistö kuunteli seisaalleen nousten. Vasemmiston edustajat istuivat. 5.12.1917 jätettiin valtalaki äänimäärin 103-91 vahvistamatta, mutta samana päivänä sanoi Lenin Petrogradissa: ”Olemme juuri valloittamassa Suomea”. Itsenäisyyttä koskeva päätöslauselma hyväksyttiin eduskunnassa 6.12.1917 äänimäärin 100-88.
Tässä yhteydessä on syytä mainita, että kansojen itsemääräämisoikeutta koskevassa keskustelussa aiheuttaa sekaannusta se tosiasia, että Leninillä oli siitä oma tulkintansa. Hän tarkoitti sillä kansojen oikeutta irroittautua tsaari-Venäjästä, mitä tilapäistä vaihetta seuraa proletaarien koko maailman käsittävä liitto. ”Suomen ja Puolan erilläänolo sosialismin voiton jälkeen voi kestää vain hyvin lyhyen ajan”, hän sanoi. — 42. venäläisen armeijakunnan komitea antoi uudet ohjeet, joissa mm. sanottiin: ”Kuluvan tammikuun 29. päivästä alkaen katsotaan 42. armeijakunnan joukkojen olevan sotatilassa Suomen porvarillisen valkokaartin kanssa.”.”[vii]
Jatkuva yllytys Venäjän taholta, punikkien aseistaminen Venäjän taholta ja Venäjän avunlupaukset punikeille johtivatkin sitten siihen, että punikit nousivat kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan. Lainaus: ”Venäjän bolsevikkien esimerkki sekä Leninin jatkuva yllytys ja avun lupaukset rohkaisivat punakaartia ratkaisevasti. Työväen saamista liikkeelle helpotti suuresti, että kapina päästiin tekemään sosiaalidemokraattisen puolueen nimissä. Sitä työläiset olivat tottuneet kunnioittamaan ja rakastamaan, se oli oma joukko, johon oli vaikea olla liittymättä. – – Moni työmies hyväksyi kapinakäskyn uskoen että tavoitteena oli kansanvalta: ”otettaisiin herroilta vähän valtaa pois”, kuten muuan suoraluonteinen renkimies myönsi ajatelleensa kesällä 1918″[viii]
SDP:n johto halusi Venäjän sotaväen pysyvän maassa. Se muodosti voiman, jonka Lenin ja Smilga olivat luvanneet suomalaisten toverien käyttöön.[xv]
http://jput.fi/Venaja_%20yllytti_suomalaisia_punikkeja_nousemaan_kapinaan.htm
Ilmoita asiaton viesti
”Aulis Mäkitalo” näköjään jatkaa VALEHTELUA blogissani, vaikka Uusi Suomi nimenomaan kieltää valheiden levitämisen.
Lainauksia Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian professori Ohto Mannisen kirjoituksesta Vapaussodasta:
”Suomessa tammikuun lopulla 1918 syttynyttä sotaa käytiin Suomen itsenäisyyden vakaannuttamiseksi, vanhaa emämaata Venäjää vastaan.”
”Venäläisten joukkojen karkottamisajatus oli johdonmukaista jatkoa itsenäisyysliikkeen toimintaan: siihen oli varauduttu jääkäriliikkeellä – suomalaiset saivat sotilaskoulutusta Venäjän vihollisen Saksan armeijassa – ja aktivistien perustamilla suojeluskunnilla. Itsenäistymisen jälkeen Suomen hallitus halusi poistaa entisen emämaan mahdollisuudet vaikuttaa maan asioihin.”
”Kenraali Mannerheim oli varautunut aloittamaan venäläisjoukkojen aseistariisumisen myös Pohjanmaalla. Kun punaisten vallankumous oli julistettu ja venäläiset olivat osoittaneet liittyvänsä heihin, valkoiset aloittivat aamuyöllä 28.1. Pohjanmaallakin venäläisten joukkojen aseistariisumisen. Se onnistui useimmiten verettömästi, mutta johti eräin paikoin senaatin joukkojen ja venäläisten joukkojen välisiin taisteluihin. Taistelujen laajenemisen estämiseksi venäläisille selitettiin, että aseistariisuminen ei ollut suunnattu Venäjää vastaan. Suomen hallitus olisi mieluummin halunnut saada venäläiset pois ilman taistelua. Suomessa olleet venäläisen sotaväen vallankumoukselliset johtoelimet eivät kuitenkaan mukautuneet selitykseen vaan julistivat 28.1. sodan, kirjaimellisesti he ilmoittivat olevansa sotatilassa valkokaartia vastaan. Venäjän neuvostohallitus vahvisti sodan edellyttämällä joukoilta aktiivista taistelutoimintaa ja valkokaartien tuhoamista.”
”Venäjällä vallan kaapanneen bolshevikkipuolueen kannalta oli Suomenkin kohdalla kysymys uuden neuvostohallituksen hengissä pitämisestä ja maailmanvallankumouksen odottamisesta. Heidän taktiikkaansa kuului ajatus ”eroaminen yhdistymistä varten”. Itsenäisyys oli myönnetty Suomelle, jotta Venäjän-vastainen kansallishenki heikkenisi, jotta Suomen työväestö voisi kansallishengen estämättä kaapata vallan ja jotta Suomi sen jälkeen palaisi Venäjän yhteyteen, suunnitteilla olevaan suureen neuvostokansojen liittoon.”
”Venäjän armeija nimitti osastojensa Suomessa suorittamia sotatoimia ”taisteluksi suomalaisia porvarillisia valkokaarteja vastaan”. Tämä venäläisten sota omasi kahdenlaisia tavoitteita, joita yhdisti taistelu valkokaarteja vastaan. Toisaalta valkokaartit olivat karkottamassa venäläisiä maasta – tältä osin venäläisten taisteluun ryhmittyminen oli vahvasti puolustuksellista – mutta toisaalta venäläiset yllyttivät suomalaisia punakaarteja vallankumoukseen ja olivat valmiit tähän liittymään – näin venäläisten toiminta oli hyökkäyksellistä Suomen laillista valtiovaltaa vastaan.”
”Sotatoimien jo käytännössä päätyttyä Suomen hallitus toukokuussa 1918 ryhtyi toimenpiteisiin siltä pohjalta, että Venäjän kanssa oli tammikuusta lähtien vallinnut sotatila. Juridisen ratkaisun teki mahdolliseksi se, että eduskunta nyt vihdoin pääsi kokoontumaan. Neuvostohallitus suostui Saksan välityksellä rauhanneuvotteluihin. Monien välivaiheiden jälkeen rauhankontaktit vuonna 1920 johtivat Tarton rauhansopimukseen.”
”Venäläisen sotaväen osuus vallankumouksellisten puolella oli varsin ratkaiseva. Venäjän hallituksen tuessa tärkeintä oli suomalaisten punaisten varustaminen aseilla ja heille annettu koulutus- ja neuvonantaja-apu. Tykistön ja konetuliaseiden käytössä venäläiset toimivat itse ampujina ja punaisten kouluttajina.”
”Voimaansa Venäjä lisäsi tuomalla Suomeen Pietarin alueelta vanhan armeijan osastoja, noin 2 000 miestä. Itse asiassa moninkertainen määrä käskettiin lähtemään, mutta vain osa totteli.”[i]
Edelleen professori Mannista:
”Keväällä 1918 Venäjän hallitus sitten päätti pyrkiä rauhansopimukseen valkoisen Suomen kanssa, samoihin aikoihin, kun Suomen eduskunta virallisesti totesi maan olleen sodassa Venäjää vastaan tammikuusta 1918 lähtien.
Venäjän arkistot ovat osoittaneet, ettei ole mitään syytä väheksyä venäläisten osuutta tähän sotaan. Kyse ei ollut vain vapaaehtoisina suomalaiseen punakaartiin liittyneistä neuvonantajista. Mukana oli sekä Suomessa ollutta vanhaa armeijaa että uutta puna-armeijaa ja venäläistä punakaartia. Mikä merkittävintä tämä venäläinen punakaarti ja myös vakinaisen armeijan osastoja lähetettiin Suomeen Pietarista, ja nimen omaan neuvostohallituksen käskystä.”[ii]
http://jput.fi/Venajan_osallisuudesta.htm
On täysin turha yrittääkkään kiistää Suomen ja Venäjän välillä käyty Vapaussota vuonna 1918. Se sota päättyi de jure rauhansopimukseen Suomen ja Venäjän välillä – siinä sopimuksessa Venäjä tunnusti sodan:
http://jput.fi/Vapaussodan_rauhansopimus.htm
Kehoitan ”Aulis Mäkitaloa” valehtelemaan jossakin muualla kuin minun blogissani. Tämä blogi EI ole kommunistien ja Venäjän propagandaa varten.
Ilmoita asiaton viesti
Lenin kehotti 17.11.1917 Pietarin Smolnaan saapunutta Suomen SDP:n johtokolmikkoa vallankumoukseen Suomessa. Stalin sanoi Helsingissä 25.11.1917: ”Venäjä antaa veljellistä apua, jos sitä pyydetään”. Suomessa olleiden venäläisten sotilaiden keskusneuvosto kielsi 2.1.1918 venäläisiä sotilaita sekaantumasta Suomen sisäpolitiikkaan. Rosvopäällikkö Jukka Rahja lastasi Pietarissa ensimmäisen suuren asejunan Lenin käskystä 25.1.1918 ja samana päivänä Pietarista lähetettiin käsky Suomessa olleille varuskunnille: ”Riisukaa valkokaartit aseista.”
Helsingin punakaarti ja Pietarin suomalainen punakaarti aloittivat Suomen kansalaissodan Leninin käskystä, koska maailmanvallankumouksen oli määrä alkaa Suomesta. Punaisen Suomen historian osan ”Vallankumous kunnallishallinnossa” tekijä Juhani Piilonen todisti jo yli 30 vuotta sitten, että Suomen punaiset odottivat kiihkeästi maailmanvallankumousta.
Lenin lähetti Suomeen luotettavia bolshevikkijoukkoja taistelemaan punaisten puolella Suomen kansalaissodassa; eversti Svestnikov ja muut bolshevikkiupseerit johtivat Suomen punaisten sotatoimia; Karjalan rintamalla bolshevikkien ja Suomen punaisten yhteisiä sotatoimia johdettiin Pietarista; ja venäläiset bolshevikkilentäjät ja Neuvosto-Venäjän ilmavoimat osallistuivat punaisten puolella Suomen kansalaissotaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on vastaus Mäkitalolle:
Lue ensin ”Sisällissodan pikkujättiläinen” (2009) ja Juha Siltalan tutkimus ”Sisällissodan psykohistoria” (2009) ja tule vasta sen jälkeen kommentoimaan sitä, kuka aloitti Suomen kansalaissodan ja mitä Suomen kansalaissodassa tapahtui.
Punainen Suomi: teloituskeskukset ja teloituskomennuskunnat helmikuusta huhtikuuhun 1918 ja joukkomurhat huhtikuussa 1918.
Ilmoita asiaton viesti
Tulee mieleen tarina saksalaisvastaisuudesta punakapinan jälkeen. Tampereelle Lokomolle ostettiin uudet sulatusuunit Englannista, koska duunarit eivät halunneet käyttää saksalaisia uuneja. Saksalaiset uunit olisivat olleet paremat, mutta niitä ei haluttu.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Putkisen kirjoituksissa ole mitään joka kestäisi kriitisen historiatutkimisen, tyhjänpäiväistä höpinää.
Ilmoita asiaton viesti
Minä kirjoitan todistetusti omalla oikealla nimelläni ja tunnistettavalla kasvokuvalla suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein luotettaviin lähteisiin.
Eipä taida tämäkään ”opponenttini” kyetä todistamaan yhtään faktavirhettä kirjoituksissani, suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein luotettaviin lähteisiin. Puhumattakaan että todistaisi henkilöllisyytensä.
Ilmoita asiaton viesti
Putkisen kirjoitukset ovat ehkä sanavalinnoiltaan kärjistyneitä, mutta asiallisesti ei taida virheitä olla. Ei ainakaan enempää kuin yleensä. Viimeisen päälle totuutta ei ole olemassa. Aina löytyy erilaisia tulkintoja.
Esimerkiksi tämä Aulis Mäkitalo, joka väheksyy venäläisten osuutta sekä ehkä heidän ammattitaitoaankin:
”Harvalukuisia ent. tsaarin armeijan upseereita toimi rintaman takana suomalaisten punakaartien neuvonantajina ja teknisinä avustajina mm. tykistössä.”
Enpä sanoisi venäläisiä harvalukuisiksi enkä väheksyisi heitä.
Ilmoita asiaton viesti
Erland: ”Enpä sanoisi venäläisiä harvalukuisiksi enkä väheksyisi heitä.”
Se on ihan tavallinen yritys pestä puhtaaksi imperialistista roistovaltiota Venäjää rikoksistaan.
Venäjällä oli huomattava määrä joukkoja taistelemassa Korean sodassa, mutta Venäjä pyrki peittämään sen totuuden maskirovkalla. Ihan sama asia myös Vietnamin sodassa ja vaikkapa Irakin ja Iranin välisessä sodassa.
Kremlin ”karvaiset kädet” ovat mukana monenlaisessa vehkeilyssä demokraattisia maita vastaan, mutta yleensä punikit pyrkivät sen salaamaan ja valehtelemaan punaisen valkoiseksi.
Venäjän valehtelusta mm. Leninin sanoin täällä:
http://jput.fi/Venaja_ja_sopimukset.htm
Ilmoita asiaton viesti
”Putkisen kirjoitukset ovat ehkä sanavalinnoiltaan kärjistyneitä, mutta asiallisesti ei taida virheitä olla. Ei ainakaan enempää kuin yleensä. Viimeisen päälle totuutta ei ole olemassa. Aina löytyy erilaisia tulkintoja.”
Valikoitujen yksityiskohtien virheettömyys ei suuria auta, jos niiden perusteella tehdään metsään menevät tarkoitushakuiset johtopäätökset. Kuvaavana esimerkkinä vaikka tuo ”Jatkosodan aloitti NL klo 6.05”.
Ilmoita asiaton viesti
On todistettu historiallinen tosiasia, että Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05:
1. Eversti, Mannerheimristin ritari Jorma Karhunen: ”Venäläiset pommikoneet hyökkäsivät panssarilaivojamme vastaan Sottungan vesillä 22.6.1941 klo 6.05. Kello 6.15 pommituskohteena oli Alskärin linnake Turun saaristossa ja kello 6.45 pommitettiin kuljetusaluksia Korppoossa. Klo 7.55 Hangossa olevat venäläispatterit avasivat tulen vuokra-alueen rajan ylitse.
Näistä räikeistä rikkomuksista Suomen ulkoministeriö lähetti tiedot ja maininnan, että Suomen tarkoituksena on pysytellä puolueettomana, mutta puolustautuisi, jos Neuvostoliitto hyökkäisi. Tiedotus vastaanotettiin Moskovassa ja Berliinissä. Varmuuden vuoksi se toistettiin vielä kaksi kertaa. Venäjän Helsingissä ollut lähettiläs ei vastaanottanut annettua vastalausenoottia vaan väitti, ettei mitään pommituksia ollut tapahtunut. Seuraavana päivänä venäläiset katkaisivat lennätinyhteydet Helsingin ja Moskovan välillä.
Neuvostoliiton lentokoneet ylittivät rajat 23. ja 24.6.1941 kolmessa kohdassa ja tunkeutuivat maamme ilmatilaan. Tämä oli seuraavan päivän suuren pommitusoffensiivin valmistelua: 25.6.1941 Neuvostoliitto heitti Suomen ilmatilaan 500 konettaan pommittaen täysin rauhallisia kaupunkeja ja teollisuuskeskuksia, muutama pommitus kohdistui myös lentotukikohtiimme. Suomalaiset torjuntahävittäjät lähtivät taisteluun. Päivän ilmataisteluissa ammuttiin 27 viholliskonetta alas. Omia koneita ei menetetty.
Pommituskohteina oli kymmenkunta Etelä- ja Keski-Suomen kaupunkia ja teollisuuskeskusta kuten Helsinki, Turku, Kotka, Porvoo, Heinola, Varkaus ja Lahti.
Näiden pommitusten jälkeen eduskunnassa hyväksyttiin päätöslauselma, jonka mukaan Suomi on jälleen sodassa.”[i]
2. Presidentti Risto Ryti: ”Heti kesäkuun 22 päivän aamulla ryhtyivät venäläiset sotavoimat hyökkäyksiin Suomen alueelle pommittaen ja tulittaen puhtaasti suomalaisia kohteita. Klo 6.05 aamulla sanottuna päivänä venäläiset ilmavoimat pommittivat panssarilaivojamme Sottungan luona; klo 6.15 venäläiset ilmavoimat pommittivat Alskärin linnaketta Turun saaristossa; klo 6.45 venäläiset ilmavoimat pommittivat suomalaisia kuljetusaluksia Korppoon luona ja klo 7.55 venäläinen tykistö avasi tulen Hangon vuokra-alueelta ampuen Porsöhön, Storholmaan ja mantereelle. Samana päivänä avattiin Hirsilammen luona, noin 14 km Imatran itäpuolella, Neuvostoliiton alueelta tuli suomalaisia rajavartioita kohden ja Pummangista Petsamossa ammuttiin useita kymmeniä tykinlaukauksia erästä merellä kulkenutta suomalaista laivaa kohti. Näiden puolueettomuudenloukkausten johdosta ulkoministeri Witting kesäkuun 22 p:nä esitti Neuvostoliiton lähettiläälle ministeri Orloville vastalauseen pyytäen selitystä. Ministeri Orlov lupasi kääntyä hallituksen puoleen, mutta pyydettyä selitystä ei milloinkaan saatu.”[ii]
3. Professori Mauno Jokipiin mukaan tämä Hangosta Porsöhön, Storholmaan ja mantereelle suuntautunut tykistötulitus olisi alkanut jo klo 6.50.[iii] Sinänsä Jokipii esittää kello 6.05 tapahtumat kuten edellä – ja toteaa vielä, että Alskärin linnakkeen pommitukset sytyttivät siellä tulipaloja, kuin myös tykkiveneemme Uusimaa pommitusyrityksen Korppoon länsipuolella.[iv]
4. Marsalkka Mannerheim esittää myös Venäjän hyökkäyksen 22.6.1941 kello 6.05 alkaen muistelmissaan.[v]
5. Bror Laurla: ”Kun Neuvostoliiton ilmavoimien koneet 22 päivänä klo 6 ja 6.45 välisenä aikana pommittivat Turun saaristossa olevia panssarilaivoja, tykkivene Uusimaata, miinaproomua ja Alskärin linnaketta ja kun tämä tapahtui pari tuntia ennen kuin Hitler piti jäljempänä selostetun puheensa voidaan tämä tulkita vain siten, että sota Saksaa vastaan tarkoitti neuvostohallituksen mielestä samalla myös sotaa Suomea vastaan. Tähän viittaa myös Hangon vuokra-alueen tykistön toiminta. Tämä ryhtyi nimittäin klo 6.50 tulittamaan Porsön ja Söderholman saaria sekä mantereella olevia kohteita. Merivoimien johdon pyydettyä oikeutta vastata tuleen siihen saatiin klo 8.15 lupa.”[vi]
6. Historian professori Arvi Korhonen: ”Niinpä klo 6.05 venäläiset lentokoneet pommittivat Sottungan luona olevia suomalaisia panssarilaivoja, klo 6.15 Alskärin linnaketta Turun saaristossa ja klo 6.45 suomalaisia kuljetusaluksia Korppoon luona. Hangon tykistö tulitti klo 7.55 monia kohteita, joista Porsön linnake sai luvan vastata tuleen. Suomen kaakkoisrajalla Immolanjärven luona venäläiset sotilaat olivat avanneet tulen suomalaisia rajavartioita kohti. Petsamon Pummangissa taas venäläinen tykistö ampui muutamia kymmeniä laukauksia suomalaista miinanraivaajaa kohti.”[vii] ”Operaatioon osallistuneet lentokoneet näyttävät lähteneen sekä Leningradin että Viron suuntien lentokentiltä, ja kohteina oli ainakin 15 paikkakuntaa Etelä-Suomessa aina Turkua ja Mikkeliä myöten, niistä 7 kaupunkia. Pommitusten aiheuttamat vauriot olivat hyvin suuria. Mitään kohdetta ei voitu pitää sotilaallisena eikä missään niistä ollut saksalaisia.”[viii]
7. Sotahistorioitsija Juhani Putkinen: ” Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun sotaa julistamatta
Entä sitten kirjoitukset siitä, että Suomen alueelta olisi pommitettu Venäjän aluetta saksalaisten toimesta ennen kuin venäläiset pommittivat Suomen alueita (eli 22.6.1941 klo 6.05 alkaen)?
En ole löytänyt todisteita siitäkään, että saksalaiset olisivat pommittaneet Venäjän alueita Suomesta käsin ennen tätä 22.6.1941 klo 6.05. Sen sijaan on viitteitä siitä, että Suomen taholta olisi nimenomaan kielletty saksalaisia hyökkäämästä Suomen alueelta ennen kuin Venäjä on hyökännyt Suomen alueelle ja että tämä olisi myös toteutunut. Esimerkiksi professori Mauno Jokipiin perusteellinen tutkimus Jatkosodan synty vuodelta 1987 antaa nimenomaisen esimerkin tällaisesta saksalaisesta käskystä: ”Venäjän raja saataisiin ylittää vasta divisioonan nimenomaisesta käskystä ja silloinkin vain, jos vihollinen on suuremmalla kuin komppanian vahvuisella joukolla tai panssarivoimilla tullut Suomen rajan yli”(Mauno Jokipii; Jatkosodan synty; 1987; sivu 389) Ja vielä uudelleen mm. sivulla 415.”[ix]
8. Eversti, tietokirjailija Erkki Nordberg: ”Punailmavoimien toiminta kohdistui 22.6. kello 06.00 Kihdin selällä olleita suomalaisia panssarilaivoja, Alskärin linnaketta sekä Korppoon länsipuolella kellunutta tykkivene Uusimaata vastaan. Tulokset vain jäivät vähäisiksi. Hangon rintamalla aloitettiin aamulla tykistötuli. Suomalaiset vastasivat siihen ja katkaisivat samalla tukikohdan kauttakulkuliikenteen.”[x] Tämäkin lainaus on tärkeä, vaikka eversti Nordbergin kirjassa onkin harmillinen painovirhe (6.05 on muuttunut 6.00:ksi) – mutta se ei muuta itse asiaa miksikään – Venäjä hyökkäsi Suomen alueita vastaan 22.6.1941 kello 6.05 alkaen.
Eversti Nordberg esittää myös syyn Venäjän hyökkäykseen: ”Neuvostojohdon ajatukset menivät sitäkin pitemmälle. Ideana oli antaa Karjala Suomelle, joka samalla liitettäisiin Suur-Suomena Neuvostoliittoon. Karjala olisi silloin noussut 16. neuvostotasavallaksi. (Susiluoto 1999,35.) Se oli myös selvästi tavoitteena neuvostojohdolla, joka aikoi ”ratkaista lopullisesti Suomen kysymyksen” uuden tasavallan avulla. Ensisijainen tehtävä oli kouluttaa Karjalassa kaadereita, jotka hallitsivat suomen kielen. Heitä tarvittiin Suomen valtionhallinnon, talouden ja kulttuurin eri aloille. Utopistisesta tavoitteesta luovuttiin ilmeisesti lopullisesti vasta Porkkalan palauttamisen jälkeen heinäkuussa vuonna 1956. (HS 29.12.1999, C9.) Viivoittimella piirretty uusi raja oli kolmanneksi erittäin sovelias hyökkäyksellisille sotatoimille riippumatta siitä, kummalta puolen rajaa asiaa tarkastellaan.
Neljänneksi on vielä otettava huomioon Josif Stalinin omat sanat: ”Me suostuimme näihin [Moskovan rauhan] ehtoihin, koska saimme melkoisia myönnytyksiä, jotka turvaavat pohjoisessa, etelässä ja lännessä Leningradin ja asettavat uhanalaiseksi Suomen elintärkeät keskukset. Nyt Helsingin uhka toteutuu kahdelta suunnalta, Viipuri ja Hanko.” (Nummela 1997,9.)
Johtopäätöksinä ja havaintoina voidaan todeta, että valloitussota oli ensin päätynyt ryöstöretkeksi ja sitten ajautunut uuden valloitus sodan lähtökohdaksi. Puna-armeijan tähän lähtökohtaan viittaa sekin, että neuvostojohto ajoi vielä vuosina 1940-1941 salaisesti ja poliittisesti Suomen liittämistä Neuvostoliittoon.”[xi]
9. Puolustusvoimain Sota-arkisto:
Kun sotahistoriaa tutkittaessa pidetään arvokkaimpana tietona – primäärilähteenä – arkistodokumentteja, niin annoin Puolustusvoimain Sota-arkistolle tehtäväksi toimittaa minulle kopiot asiaa koskevista arkistodokumenteista (”sellaisten suomalaisten sota-alusten sotapäiväkirjoista ja/tai lokikirjoista päivämäärällä 22.6.1941, joissa asiakirjoissa kerrotaan kyseisestä ilmahyökkäyksestä kello 6.05. Paikalla olivat ilmeisesti ainakin molemmat panssarilaivamme Ilmarinen ja Väinämöinen.”). Sota-arkistosta löytyi vain Panssarilaiva Väinämöisen sotapäiväkirjasta maininta kyseisestä hyökkäyksestä. Ilmarisen, eikä muiden paikalla olleiden alusten dokumentteja siltä ajalta ei ollut Sota-arkistossa.
Sitä sotapäiväkirjaa on päivämäärältä 22.6.1941 kahdeksan sivua.
Kuinka ollakaan tämän sotapäiväkirjan mukaan venäläiset pommikoneet eivät hyökänneetkään kello 6.05 vaan kaksi osastoa 4 konetta ja kolme konetta hyökkäsi etelästä kello 6.06 – pommittivat suomalaisia laivoja (osumia ei mainittu). Suomalaiset avasivat tykistötulen 06.08 ja lopettivat sen kello 06.12. Kello 06.16 koneet katosivat näköpiiristä ja taisteluhälytys lopetettiin kello 07.40, mutta täysi sulkutila jäi voimaan.[xii]
10. Tohtori Heikki Jalanti:
”Klo 6.05 venäläiset lentokoneet pommittivat suomalaisia sotalaivoja Sottungan lähistöllä, klo 6.15 Alskärin linnaketta ja klo 6.45 kuljetuslaivoja lähellä Korppoota. Klo 7.55 venäläinen tykistö alkoi Hangon tukikohdasta tulittaa Suomen aluetta, ja Porsön linnake sai luvan vastata tuleen. Suomalaisten laskujen mukaan ainakin 14 venäläistä konetta oli osallistunut välikohtauksiin.
Lounais-Suomessa ei ollut saksalaisia joukkoja. Niitä ei myöskään ollut Immolan järven lähistöllä itärajalla, missä venäläiset sotilaat tulittivat suomalaisia rajavartijoita. —
Witting ilmoitti sattuneista välikohtauksista Neuvostoliiton lähettiläälle Orloville kesäkuun 22. päivän iltana ja esitti hänelle niiden johdosta virallisen vastalauseen. Orlov kieltäytyi ottamasta sitä vastaan kiistäen asian ja väittäen, että Suomesta tulleet lentokoneet olivat ylittäneet Neuvostoliiton rajan. Witting huomautti, että kysymyksessä olivat luonnollisesti venäläisten omat koneet, jotka palasivat pommitusretkiltään, ja uudisti vastalauseensa.”[xiii]
”Kesäkuun 23. päivänä Witting otti jälleen vastaan Orlovin ilmoittaakseen hänelle, että Suomi oli vuoden 1921 kansainvälisen sopimuksen mukaisesti lähettänyt sotajoukkoja Ahvenanmaalle. Hän kertoi samalla Neuvostoliiton konsulin esittäneen toivomuksen, että hänet evakuoitaisiin henkilökuntineen Maarianhaminasta Helsinkiin. Lopuksi Witting esitti vastalauseen Immolassa edellisenä päivänä sattuneesta välikohtauksesta.”[xiv]
Jos Suomi olisi halunnut sodan Venäjää vastaan, niin ”jo kesäkuun 22. päivänä venäläisten toimesta sattuneet välikohtaukset olisivat suoneet Suomelle aivan riittävän tekosyyn ’sodanjulistukseen’.”[xv]
Kannattaa huomata tohtori Jalannin käyttäneen erittäin varovaista kielenkäyttöä kirjoittaessaan tutkimustaan vuonna 1966 – suomettumisen kulta-aikana. Hyökkäystä sanotaan välikohtaukseksi ja puhutaan tekosyystä. Hyvä esimerkki on Jalannin kuvaus Mainilan laukauksista, jossa Venäjä ampui omiaan saadakseen tekosyyn hyökätä Suomen kimppuun. Jalannin lähes valehtelulta tuntuva varovainen esitys asiasta kuuluu: ”Marraskuun 26. päivänä Mainilassa ’sattuneen’ rajavälikohtauksen jälkeen Neuvostoliitto sanoi irti Suomen kanssa v. 1932 solmimansa hyökkäämättömyyssopimuksen, katkaisi diplomaattiset suhteet ja, 30. päivänä, hyökkäsi Suomea vastaan ilman sodanjulistusta.”[xvi]
Kannattaa huomata, ettei Jalanti ”hienotunteisuudessaan” mainitse sitäkään, ettei kyseistä Venäjän ja Suomen välillä voimassa ollutta hyökkäämättömyyssopimusta voinut irtisanoa – vaan Venäjä rikkoi sitäkin sopimusta hyökätessään Suomen kimppuun. Sopimuksen teksti ja jatkosopimuksen teksti.
11. Uusi Suomi 23.6.1941:
”Pääesikunta tiedoittaa: — klo 6.05 useat neuvostovenäläiset lentokoneet pommittivat kahtena ryhmänä suomalaisia panssarilaivoja. — klo 6.15 neljä neuvostovenäläistä lentokonetta pommitti Alskärin rannikkopuolustuslaitteita. Muutamia tulipaloja syttyi. –”[xvii]
12. Professori Ohto Manninen:
Venäjän ”ilmavoimat aloittivat sotatoimet Suomea vastaan 22.6. klo 6.15 pommittamalla suomalaisia aluksia Korppoon vesillä ja Alskärin linnaketta Lounais-Suomen saaristossa.”[xviii]
13. Tohtori Jukka Seppinen:
”Hitlerin hyökättyä Neuvostoliittoon 22.6.1941 Suomi vedettiin pian mukaan sotaan, kun Neuvostoliitto hyökkäsi suunnitelmiensa mukaisesti; se ei ollut luopunut Suomen valloittamistavoitteestaan. Suomi eli näinä vuosina veitsi kurkulla, totaalisen tuhoutumisen uhan alla. Neuvostoliiton ilmavoimat aloittivat sotatoimet Suomea vastaan samana päivänä 22.6. jo kello 6.05 aamulla pommittamalla suomalaisia panssarilaivoja Sottungan luona. Kello 6.15 tapahtui ilmahyökkäys Alskärin linnaketta vastaan ja kello 6.45 koneet tulittivat suomalaisaluksia Korppoon luona. Neuvostoliitto aloitti samana päivänä sotatoimet myös Petsamon alueella. Kaikki tapahtui ennakkosuunnitelmien mukaisesti, niin kuin myös Ohto Manninen on selvittänyt.”[xix]
14. Helsingin Sanomat 23.6.1941:
”Venäläiset lentokoneet pommittaneet Suomen alueita
Törkeitä alueloukkauksia useissa paikoin maatamme varhain eilen aamulla – – Klo 6.05 useat neuvostovenäläiset lentokoneet pommittivat kahtena ryhmänä suomalaisia panssarilaivoja. — Klo 6.15 neljä neuvostovenäläistä lentokonetta pommitti Alskärin rannikkopuolustuslaitteita. Muutamia tulipaloja syttyi. Klo 6.45 useat neuvostovenäläiset lentokoneet pommittivat suuresta korkeudesta suomalaisia laivoja Turun saaristossa.”[xx]
http://jput.fi/Kello_6_05_alkaen.htm
—–
Vaan kukaan EI ole esittänyt todisteita suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein luotettaviin lähteisiin siitä, että Suomen alueelta olisi hyökätty Venäjän alueelle ennen 22.6.1941 kello 6.05. On lähinnä anonyymejä väitteitä ja valheita.
Siten on aivan oikea johtopäätös, että Venäjä aloitti Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan.
Ilmoita asiaton viesti
Kansalaissodasta tai paremmikin sisällisodasta on tehty kymmeniä kirjoja, yhtä totuutta, kuten Putkinen antaa ymmärtää , ei ole olemassakaan. Se että Putkinen käyttää ilmaisua ”vapaussota” osoittaa Putkisen asenteen koko asiaan. Yleisesti on hyväksytty sisällisodan termi, sitähän se tosiasiallisesti oli. Saksan sekä Venäjän puuttuminen sodan kulkuun on kuitenkin varsin markinaalista. Putkisen näkemys on harvinaisen mustavalkoinen, syyt jotka johtivat sisällissotaan olivat moninaiset, siksi yhtä totuutta tuskin edes koskaan löydy.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen ja Venäjän välinen sota vuonna 1918 oli nimenomaan Vapaussota. PISTE.
http://jput.fi/Vapaussota.htm
Se, että Venäjä onnistui yllyttämään osan suomalaisista punaisista nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan sekä aseisti kapinalliset ei suinkaan kumoa tosiasiaa: Suomen ja Venäjän välistä Vapaussotaa.
Se kapina oli törkeä maanpetos.
Ilmoita asiaton viesti
Kukaan ei liene epäillyt etteikö NL olisi tehnyt näitä klo 6.05 lentohyökkäyksiä.
Sen sijaan se johtopäätös että jatkosota olisi tällöin alkanut on virheellinen.
Kyseessä oli vakava selkkaus, ei sodan aloitus. Suomihan sen jälkeen vielä päiväkausia vakuutti ulkomaanlähetystöjään myöten että se on selkkauksesta huolimatta puolueeton – ei siis sodassa oleva valtio. Myös NL:n hallitus ilmoitti 22.6. ettei NL ole sodassa Suomen kanssa. Koskapa molemmat valtiot virallisesti ilmoittivat etteivät ole keskenään sodassa 22.6.1941, on selvää että maiden välinen sota ei ollut alkanut vielä 22.6.1941. Vakavia, koko ajan pahenevia selkkauksia kyllä esiintyi ja sota syttyikin sitten pari päivää myöhemmin.
Ilmoita asiaton viesti
22.6.1941 kello 6.05 alkaen Venäjä suoritti useita eri sotatoimia Suomea vastaan.
Sillä perusteella esimerkiksi Saksan sodanjohto pyysi Suomelta lupaa aloittaa operatiiviset lennot Suomen alueelta ja ylittää raja tiedustelutarkoituksessa. Suomi myönsi tämän luvan alkaen 25.6.1941.
Kun ei ole todistettu Suomen alueelta hyökätyn Venäjän alueelle ennen 22.6.1941 kello 6.05, on aivan oikea johtopäätös, että Venäjä aloitti Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan. Myös Venäjän pääministeri Molotov myönsi Venäjän aloittaneen Jatkosodan Paasikivelle Moskovassa.
Paasikivi ja Enckel olivat Moskovassa maalis-/huhtikuussa 1944 tunnustelemassa rauhanehtoja. Lainaan keskusteluselostusta Molotovin kanssa: ”Suomen neuvottelijat olivat kuitenkin ehdottaneet, että Suomi saisi korvaukseksi Petsamon alueesta pitää Viipurin kaupungin, Saimaan kanavan ja Vuoksenlaakson teollisuusalueen sekä myös Viipurin läänin itäosan (pohjoisosan). Molotov vastasi terävästi, että Suomi oli kolme kertaa aloittanut sodan Neuvostoliittoa vastaan. Meihin ei sen vuoksi voitu luottaa. Moskovan rauhan rajat olivat välttämättömät. Kun senaattori Paasikivi huomautti, ettei Suomi ollut ainakaan 1939 ollut hyökkäävänä puolena, Molotov vastasi, ettei Suomi ollut silloin halunnut myöntyä muutamiin mitättömiin myönnytyksiin, joista se lisäksi olisi saanut huomattavan korvauksen. »Pitäkää mielessänne, ettei Neuvostoliitto hyökännyt vuonna 1941.» Tähän Paasikivi lausui, että hänellä oli edessään luettelo tämän sodan ensimmäisistä sotatapahtumista. Luettelo osoitti, että ensimmäiset vihollisuudet suoritti Neuvostoliitto Suomea vastaan. (Juuri tällöin Molotov huomautti: »Kun teillä jo oli saksalaisia divisioonia maassa.»)”[xlv] Täten Molotov myönsi Venäjän aloittaneen vihollisuudet Suomea vastaan – eli Jatkosodan.
Lisäksi: ”Omaa aloitetta suurhyökkäyksessä Neuvostoliitto ei pyrikään kieltämään, sitä päinvastoin korostetaan.
Aloittajakysymys on ratkennut: Neuvostoliitto myöntää virallisessa teoksessa aloittaneensa ilmasodan Suomessa ja Pohjolassa. Muodolliset syyt olivat yhtä sotilaalliset kuin Saksalla Neuvostoliittoon hyökätessä: koska sodan epäiltiin kuitenkin olevan edessä, oli edullista temmata aloite omiin käsiin.”[xx]
http://jput.fi/Jatkosodan_alku.htm
Ilmoita asiaton viesti
Putkinen, onneksi kuulut pieneen vähemmistöön jotka käyttävät vapaussota termiä. En enää jatka keskustelua, viisampi väistyy.
Ilmoita asiaton viesti
On syvän suomettunutta valehtelua kutsua kahden valtion välillä käytyä sotaa esimerkiksi kansalaissodaksi tai sisällissodaksi.
Se on imperialistisen roistovaltion Venäjän tapa – kieltää käyneensä sotia, jotka ovat historiallinen tosiasia. Virallinen Venäjä kielsi puoli vuosisataa Talvisodan olleen Suomen ja venäjän välinen sota – väitti kyseessä olleen rajaselkkaus, tms. Vieläkään Venäjän historiankirjat ja oppikirjat eivät halua tunnustaa kyseessä olleen Venäjän imperialistinen hyökkäyssota.
Ihan samalla tavoin Venäjä on yrittänyt kieltää Viron ja Venäjän välisen Vapaussodan ja väittänyt sitä Viron sisällissodaksi – VALHE.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi haki autonomisen ajan jälkeen itselleen itsenäisyyttä kun Tsaarin valta oli ohi Venäjällä, Suomessa majapaikkaa pitänyt Lenin, oli myötämielinen siihen että Suomi itsenäistyy pois Venäjästä, luullen että Suomen työväenluokka tekee vallankaappauksen ja Suomi sortuu sosialismin voimassa Polshevikkien vallan alle, toisin kävi. Suomen vapaus sota oli turha sota suomalaisten kannalta, veli veljeä vasten, ei siinä kukaan ollut Neuvostoliiton puolella, työväenluokalle luotiin vaan mielikuva työläisten paratiisista. Paska vaihe Suomen historiassa, kaivaa edelleen monia.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomessa majapaikkaa pitänyt Lenin, oli myötämielinen siihen että Suomi itsenäistyy pois Venäjästä”
Tämä on valitettavan yleinen harhaluulo – suomettumisen aikana syötetty disinformaatio.
Leninin mielestä: ”»Irtautumisoikeus on paras ja ainoa poliittinen keino idioottimaista pikkuvaltiosysteemiä ja kansallista eristäytymistä vastaan — Eroaminen ei suinkaan ole meidän ohjelmamme. Me emme lainkaan kannata eroamista.»”[i]
Huomattakoon myös jo alkuperäinen venäläistämisaikomus.
”Leninin kansallisuuspolitiikan ytimen Stalin katsoi sisältyvän nerokkaaseen paradoksiin »eroamisesta yhdistymistä varten». »Kansallisten kulttuurien on annettava kehittyä ja päästä täyteen laajuuteensa, tuoda esiin kaikki mahdollisuutensa, jotta sosialismin voitettua koko maailmassa voitaisiin luoda edellytykset niiden sulautumiselle yhdeksi yhteiseksi kulttuuriksi, jolla on yksi yhteinen kieli.»”[ii]
http://jput.fi/Eroaminen_yhdistymista_varten.htm
Ilmoita asiaton viesti
On käsittämätöntä että suomalaisista niin moni ei käsitä miksi prosessi loppuvuodesta 1917 kesään 1918 oli sittenkin vapaussota vaikka se sai sisällisodan muodon. Viime kädessähän kyse oli vain siitä että Suomen oli suorastaan pakko hypätä pois tuosta uppoavasta Venäjä-nimisestä laivasta.
Suomessa ei olisi ikinään käyty mitään sisällisotaa ellei yllyttäjä-Lenin olisi ollut tämän hankkeen ei vain takapiru vaan suorastaan pääpiru. Lenin oli suuruudenhullu fanaatikko ja sadisti, joka ei piitannut inhimillisestä kärsimyksestä vaan päinvastoin iloitsi siitä ja edisti sitä, kun arveli sen edistävän sosialismia. Kansainvälisestä avusta huolimatta ainakin kolme miljoonaa ihmistä menehtyi nälkään 1921-22. Venäjän edellinen suuri nälänhätä, joka oli koettu suunnilleen samoilla seuduilla vuonna 1891, oli vaatinut 400 000-500 000 uhria. Valtio ja yhteiskunnalliset organisaatiot olivat silloin kilpailleet avun toimittamisessa kuivuuden uhreiksi joutuneille talonpojille. Nuori asianajaja Vladimir Uljanov-Lenin asui tuolloin pahimman nälänhädän alueella. Ainoana paikallisena älymystöläisenä hän ei osallistunut nälkää näkevien avustustoimintaan, vaan vieläpä ilmoitti vastustavansa jyrkästi avun antamista. Hänen ystävänsä A. Beljakov muisteli että ”[Leninillä] oli rohkeutta sanoa suoraan, että nälänhädällä oli useita myönteisiä vaikutuksia, nimittäin teollisuusproletariaatin ilmaantuminen. Kun nälänhätä tuhoaa takapajuisen talonpoikaistalouden, lähestymme – niin hän selitti – objektiivisesti lopullista tavoitettamme, sosialismia, vaihetta joka seuraa heti kapitalismin jälkeen. Lisäksi nälänhätä tuhoaa uskon sekä tsaariin että jopa Jumalaan.” Politbyroon jäsenille 19.3.1922 osoittamassaan kirjeessä hän selitti luonteenomaisella kyynisellä tavallaan, miten nälänhätää voitaisiin käyttää hyväksi ”tappavan iskun antamiseksi vihollisen kalloon”.
On täysin selvä asia ettei Suomen pitänyt missään tapauksessa jäädä osaksi tuollaista jo talvella 1918 orastavaa roistovaltiota. Onneksi kapina kukistettiin eikä Suomi ja suomalaiset suistuneet tuohon leniniläis-stalinilaiseen helvettiin.
Ilmoita asiaton viesti
Matias: ”Nuori asianajaja Vladimir Uljanov-Lenin asui tuolloin pahimman nälänhädän alueella. Ainoana paikallisena älymystöläisenä hän ei osallistunut nälkää näkevien avustustoimintaan, vaan vieläpä ilmoitti vastustavansa jyrkästi avun antamista. Hänen ystävänsä A. Beljakov muisteli että ”[Leninillä] oli rohkeutta sanoa suoraan, että nälänhädällä oli useita myönteisiä vaikutuksia, nimittäin teollisuusproletariaatin ilmaantuminen. Kun nälänhätä tuhoaa takapajuisen talonpoikaistalouden, lähestymme – niin hän selitti – objektiivisesti lopullista tavoitettamme, sosialismia, vaihetta joka seuraa heti kapitalismin jälkeen. Lisäksi nälänhätä tuhoaa uskon sekä tsaariin että jopa Jumalaan.”_”
Suomessa tämä onneksi ymmärrettiin erinomaisesti. Se oppi tiivistettiin lyhyesti sanontaan ”Nälkä on punikki”. Pyrittiin mahdollisuuksien mukaan takaamaan kaikille ihmisarvoinen elämä. Siitä saatiin kiitos Talvisodassa kun Suomi käytännössä yhtenä miehenä nousi vastustamaan imperialistisen diktatuurin Venäjän pyrkimystä valloittaa koko Suomi.
Ilmoita asiaton viesti